70-luvulla kukoistuksensa kokenut Kaseva teki pitkän tauon jälkeen
paluun konserttilavoille kotikaupunki Tampereen Pakkahuoneella vuoden 2002
alussa.
Tuo konsertti oli loppuunmyyty, ja kun pari vuotta myöhemmin oli vuorossa
30-vuotisjuhlakiertue, päädyttiinkin jo Tampere-talon hulppeankokoiseen
isoon saliin. Kotikunnaiden menestysten jälkeen Kaseva keikkaillee nykyään
rauhalliseen tahtiin ympäri Suomea, ja nyt oli sitten Suolahtisalin vuoro.
Kaiken maailman rokkibändien comebackeille ovat eräätkin nyrpistelleet.
Ovat nämä paluut kuulemma vain löysää rahastusta.
Aika usein on kuitenkin kyse jostakin ihan muusta. Kasevankin kohdalla voisi
puhua ihan normaalista
ihmiselämään liittyvästä kiertokulusta. Kun omat lapset
on hoidettu maailmalle ja talolainat maksettu, on vielä vuosia ja energiaa
tehdä päivätöiden lisäksi jotakin mitä itse haluaa.
Moni palaa tuolloin nuoruutensa harrastuksiin. Joku vaareista ostaa uudelleen
prätkän, joku toinen pistää pystyyn vanhan bändin.
Bänditouhussa on se mukava puoli, että jos suosiota on nuoruuden vuosina ollut, kuulijakunta on vanhentunut yhdessä yhtyeen kanssa. Kasevasta on mukava soittaa vanhoja biisejään, ja näemmä löytyy paljon ihmisiä joista on taas mukava käydä niitä kuuntelemassa. Suolahtisaliinkin oli kokoontunut lähes täysi tupa vanhoja Kaseva-diggareita. Sen verran nostalgia-puheille täytyy tässä antaa myöten, että uutta nuorta kuulijakuntaa ei Kaseva pystynyt paikalle houkuttelemaan.
Vuodet ovat toki jättäneet jälkensä Kasevaankin. Musiikki
on ollut useimmille bändin soittajille vain rakas harrastus.
Basisti-rumpali-komppiparin soittotyyli sekä Tapio Rauman kitarasoundit
ja tekniikka ovat selvimmin jääneet 70-luvulle, eikä yhtyeelle
tunnusmerkillinen sävykäs stemmalaulanta enää syttynyt
siihen loistoon mitä aikoinaan muistan kuulleeni.
Poissa on myös Kasevan sieluista toinen, monet hiteistä säveltänyt ja lähes kaikki Kasevan laulut sanoittanut Asko Raivio, joka menehtyi hukkumalla vuonna 1989. Kasevan omin soundi on kuitenkin tallella: Mikko Jokelan pehmeä ääni on se josta Kasevan tunnistaa välittömästi.
Kasevan keikalla ei lavashouvata eikä soiteta ylimääräisiä koukeroita, kappaleformaatti pidetään tiiviinä ja levyiltä tutussa muotissa. Siten kahteen settiin mahtui tosi paljon kappaleita. Liiankin paljon, sillä Kasevan heikkoudeksi jäivät aikanaan turhan epätasaiset albumikokonaisuudet. Tiivistämisen varaa olisi ollut nyt konsertissakin.
Vakavikon maineeseensa nähden Kasevalla on repertuaarissaan melkoisen paljon iloisen hölynpölyisiä ja rentoja viisuja. Renkutuksista Pena, Julie, Ä ijä lähti tänään, Striptease tanssija ja Mari ovat jääneet jotensakin elämään, mutta loput kevyistä ralleista eivät enää jaksaneet innostaa.
Kasevan voima ja ydin on sittenkin niissä rauhallisissa, mietiskelevissä,
vähän haikeissa ja ehdottoman romanttisissa kappaleissa, sellaisissa
kuin Vanha mies, Joku jota rakastan, Kun maailma elää tai Monen vuoden
jälkeen.
Tämän sarjan ehdoton huipentaja oli tässäkin konsertissa
Tyhjää, suomipopin klassikko, jonka ansiosta tämä tamperelaisten
duunareiden bändi jää elämään.
Pentti Ronkanen Sisä-Suomen Lehti 10.3.2005