Legendaarisen KASEVA-yhtyeen syksyllä 2003 julkaistu kokoelma-levy Monen vuoden jälkeen – parhaat laulut on ylittänyt platinalevyn myyntirajan eli yli 30.000 myytyä cd:tä.
Edelleenkin suurta suosiota nauttivan yhtyeen perustivat 70-luvun alussa Mikko Jokela, Nils Jokela, Tapio Rauma ja Asko Raivio. Ensilevy Silloin kun (1974), jolta löytyvät mm. laulut Striptease tanssija, Tyhjää ja Vanha mies sai heti hyvän vastaanoton. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt Kun maailma elää -levyltä hiteiksi nousivat nimikappaleen lisäksi Pena, Naula läpi pään, Sipuli-Sanni ja Monen vuoden jälkeen.
80-luvun puolen välin paikkeilla alkanut hiljaiselo loppui 2000-luvun alussa ja KASEVA keikkailee nykyään valikoidusti; tällä hetkellä kalenterissa on esiintyminen Kalajoen Merisärkällä 20.7. Jokeloiden ja Rauman lisäksi nykyisessä kokoonpanossa soittavat Jouko Järvinen ja v. 2003 mukaan tullut Tapio Virtanen.
Siboney / Timo Vuorio WWW.LOVEMUSIC.FI