Kasevan 30-vuotisjuhla päättyi hurmokseen
Kasevan 30-vuotisjuhlakiertue
Paikka: Tampere-talon iso sali
Aika 27.11.
Pena avaa Kasevan 30-vuotisjuhlat Tampere-talossa ripeästi. Inasen liiankin ripeästi. Kiertueen jo hoidetut 11 keikkaa eivät ole poistaneet jännitystä, jonka loppuunmyyty kotikenttä herroissa aiheuttaa. Soundi on vähän vaisu, vaikka maestro Mikko Jokela laulaakin varmasti. Hänen karuissa repliikeissään kiteytyy manselaisen työväenluokan sankarin olemus. "Känsäkoura" (bändin oma adjektiivi itsestään) ei oikein osaa luontevasti olla "herrasväen lavalla".
Ja missä ovat jousisektio ja puhaltimet, jotka päivänselvästi kuuluisivat juhlakatsaukseen? Aivan kuin Kaseva ei loppujen lopuksi osaisi antaa musiikilleen sille kuuluvaa arvoa. Molemmissa seteissä lavalle sentään nousee kolme taustalaulajaa, joiden harmoniat tuovat hienoa lisäsyvyyttä lauluihin. Tyttöjä kuullaan kuitenkin vain muutamassa numerossa. Miksi ihmeessä?
Ykkössetin puolivälissä - Tyhjää -klassikon ja aika autenttisesti vedetyn Beatle-coverin No Replyn jälkeen - tapahtuu jotain merkittävää: bändi rentoutuu ja äänikuva terävöityy. Mielenkiintoista on, että muutoksen katalysoi Asko Raivio vainaan mittavasta jäämistöstä kaivettu levyttämätön 1 000 000, jonka jälkeen Äijä lähti tänään suorastaan rokkaa.
1 000 000 on järjettömän upea, kuulemma jo 1960-luvulla tehty sävelmä. Lopussa lähes progeksi kasvava melodia saisi CSN&Y:inkin kateelliseksi. Levyttäkää hyvät miehet tämä helmi äkkiä ja peratkaa sen seuraksi Askon jäämistön parhaat. Ja eiköhän Mikonkin plakkarista löydy muutama ehtoisa iskelmä? Teistä on enempäänkin kuin vain menneitä muistelemaan.
Ykkössetin huipensi komeasti Mari, koruttoman pop-haikeuden mestarilaukaus, joka aina nostaa palan kurkkuun. Muun muassa Kevään, Syksyn ja Kamut sisältänyt kakkossetti on kaikin puolin täyteläisempi, jos kohta ykkösenkin draamallinen kaari ansaitsee pisteitä. Loppupuolella ne kuuluisat stemmat hivelevät sielua, ja bändin uusi jäsen Tapio Virtanen paljastuu päteväksi kitaristiksi. Etenkin akustinen soi muhevasti. Muutaman numeron Jokelaa käheämmällä ja matalammalla äänellä laulanut Rauman Tappi keskittyy nyt pääasiassa komppiin lauluharmonioiden ohessa. Jouko Järvistä ja mukavan sytkyttelevästi rummuttavaa Nils Jokelaa ei mielletä rokkaavaksi rytmiryhmäksi, mutta jyrisevien ablodien jälkeisessä encoressa Dire Straitsia lainannut Naula läpi pään rokkasi häikäisevästi.
Ä lköön tämä jääkö tähän!

Jussi Niemi AL 29.11.2004